Parkkila jatkaa piirin puheenjohtajana

Savo-Karjalan Vasemmiston sääntömääräinen syyspiirikokous pidettiin Iisalmessa lauantaina 5.10.2019. Kokouksessa valmistauduttiin puoluekokoukseen, hyväksyttiin toimintasuunnitelma ja talousarvio vuodelle 2020 sekä valittiin piirihallitus.

Kokouksen alussa piirin ja puolueen puheenjohtajat palkitsivat puolueen kultaisilla ansiomerkeillä Seppo Hartikaisen, Asta Kauppisen ja Kirsti Puurusen.

Kokouksen alussa puhunut puolueen puheenjohtaja, opetusministeri, kansanedustaja Li Andersson muistutti, että palkansaajien veronluontoisten maksujen nousulla ei ole mitään tekemistä Rinteen hallituksen kanssa. Ne johtuvat suoraan kiky-sopimuksesta. ”Kiky-sopimus oli miljardiluokan tulonsiirto työntekijöiltä työnantajille. Työnantajien sosiaalimaksuja alennettiin ja työntekijöiden maksuja vastaavasti korotettiin. Näistä muutoksista äänestettiin eduskunnassa viime kaudella, ja vain yksi eduskuntaryhmä äänesti niitä vastaan. Se ryhmä oli vasemmistoliitto.”

Savo-Karjalan Vasemmiston puheenjohtajana jatkaa kuopiolainen Janne Parkkila. Ensimmäiseksi varapuheenjohtajaksi valittiin Juha-Pekka Reijonen Joensuusta ja 2. varapuheenjohtajaksi Jani From Suonenjoelta.

Piirihallitukseen valittiin edellä mainittujen lisäksi Anne Kaarina Keronen, Lieksa, Sakari Laitinen, Kuopio, Pekka Voipio, Suonenjoki, Arto Savolainen, Kuopio, Jussi Hermaja, Valtimo, Rauno Jääskeläinen, Siilinjärvi, Matti Matikainen, Rautavaara, Hanna Niemi, Kuopio, Petteri Laurikainen, Kuopio, Mari Miettinen-Räsänen, Varkaus, Päivi Luostarinen, Iisalmi. Varalle valittiin Timo Hirvonen, Iisalmi, Markku Tanskanen, Outokumpu Henna Pitkänen, Leppävirta.

Kokous valitsi piirin kolme puoluevaltuutettua ja heille varavaltuutetut. Puoluevaltuuston varsinaisiksi edustajiksi Savo-Karjalasta valittiin Kaisa Korhonen Leppävirralta, Jani From Suonenjoelta, Joni Orava Joensuusta ja varaedustajiksi valittiin Sakari Laitinen Kuopiosta, Anne Kaarina Keronen Lieksasta ja Rauno Jääskeläinen Siilinjärveltä.

Piirijärjestö esittää FT, optiikan suunnittelija Joni Oravaa Joensuusta puoluevaltuuston varapuheenjohtajaksi. Orava on toiminut puoluevaltuuston jäsenenä 2016-2019 ja Pohjois-Karjalan Vasemmiston puheenjohtajana 2014-2017. Orava haluaa vahvistaa puoluevaltuuston roolia puolueorganisaatiossa.

Lisätiedot:

Janne Parkkila
puheenjohtaja
Savo-Karjalan Vasemmisto
0400 558160
japskua(a)gmail.com