Syyspiirikokous la 10.12.

KOKOUSKUTSU

Pohjois-Savon ja Pohjois-Karjalan Vasemmisto päättivät yhdistyä ylimääräisissä piirikokouksissaan syyskuussa Savo-Karjalan Vasemmistoksi. Savo-Karjalan Vasemmisto ry:n ensimmäinen syyspiirikokous pidetään Hotelli IsoValkeisella (Majaniementie 2, Kuopio) lauantaina 10.12.2016 klo. 13.00.

syyspiirikokous16

Kokouskutsu julkaistiin Kansan Uutisissa 18.11.

Kokouksessa hyväksytään piirijärjestön toimintasuunnitelma ja talousarvio vuodelle 2017 sekä valitaan piirille puheenjohtajisto ja piirihallitus. Poliittisen tilannekatsauksen ja katsauksen kuntavaaleihin kokouksessa pitää puoluesihteeri Joonas Leppänen.

Esitykset piirin puheenjohtajistoon ja piirihallitukseen pyydetään paperilla kokoussihteerille ennen 6 § käsittelyä. Esityksiä voivat tehdä jäsenjärjestöt sekä piirijärjestön alueella asuvat puolueen jäsenet, esityksiä ei tarvitse kannattaa ja itseään voi myös esittää.

Ennen kokousta samassa tilassa pidetään KSL:n ja Vasemmistoliiton kuntavaalikoulutus, joka on suunnattu vaaliasiahenkilöille, vaalivastaaville sekä muille kiinnostuneille.

Kahvitarjoilun ja ruokailun järjestämiseksi pyydämme koulutukseen ja/tai kokoukseen osallistuvia ilmoittautumaan https://goo.gl/forms/l3EH4jRWr5AJUzbv1 tai sähköpostitse toiminnanjohtajalle viimeistään su 4.12. mennessä.

OHJELMA

Kuntavaalikoulutus:
–          klo. 9.15.                 Tervetulokahvi
–          klo. 9.45.                 Koulutus
–          klo. 12.15.               Lopetus

LOUNAS:
–          klo. 12.00

Syyspiirikokous
–          klo. 13.00

 

Nähdään kokouksessa,
Pohjois-Savon ja Pohjois-Karjalan piirihallitukset   

Lisätiedot:
Jaakko Turunen
jaakko.turunen(at)vasemmisto.fi
040 638 6007