Hyvinvointi vaatii tekoja Pohjois-Savossa – aluevaaliohjelma

HYVINVOINTI VAATII TEKOJA POHJOIS-SAVOSSA

Vasemmistoliiton aluevaaliohjelma Pohjois-Savoon

1. Pohjois-Savossa hallinnon raja-aidat poistetaan niin, että asiakas tai potilas saa perusterveydenhuollon, erikoissairaanhoidon, sosiaalihuollon sekä palo- ja pelastustoimen palvelut yhteen sovitettuina ja viivytyksettä.

2. Hyvinvointialue turvaa yhdenvertaisesti kaikkien alueen asukkaidensa sote-palvelut. Pohjois-Savon Vasemmiston jokainen tuleva hyvinvointialuevaltuutettu sitoutuu asuinpaikasta riippumatta puolustamaan ja parantamaan jokaisen pohjoissavolaisen sote-palveluja.

3. Jokaisella pohjoissavolaisella on yhdenvertainen oikeus lähi- ja ihmispalveluihin. Kaikkiin perustason palveluihin on päästävä lähellä ja viimeistään viikon sisällä. Nykyiset sote-keskuksiksi muuttuvat terveyskeskukset säilytetään vähintään 2030-luvulle. Digitaalisia palveluja tulee ottaa käyttöön, mutta jokaisen on voitava tavata työntekijä henkilökohtaisesti. Perusterveydenhuollon asiakasmaksut poistetaan.

4. Perusterveydenhuoltoa on vahvistettava lisäpanostuksin. Näin voidaan pienentää kalliin erikoissairaanhoidon tarvetta. Erityisesti tulee panostaa ennaltaehkäisyyn ja yhteistyössä kuntien kanssa terveyden edistämiseen, koska vastuu siitä jää uudistuksen jälkeenkin edelleen kunnille.

5. Henkilöstön työhyvinvointia, palkkausta ja johtamista on parannettava teoin eikä sanoin. Sosiaali- ja terveydenhuollon suurin uhka on työvoiman puute. Siksi alan koulutusta on lisättävä, palkkausta parannettava ja henkilöstön määrää lisättävä työn vaativuutta vastaavaksi sekä panostettava laadukkaaseen johtamiseen.

6. Hyvinvointialueen on voitava vaikuttaa omaan rahoitukseensa muutenkin kuin vain palveluja heikentämällä ja/tai asiakasmaksuja korottamalla.

7. Sosiaalihuollon asemaa on vahvistettava. Vain siten haavoittuvassa asemassa olevien ihmisten, asemaa voidaan parantaa ja heidän ihmisoikeutensa turvata.

8. Pelastustoimen palvelutasosta ja avun nopeasta saatavuudesta on huolehdittava hyvinvointialueen kaikissa osissa.

HYVINVOINTI VAATII TEKOJA POHJOIS-SAVOSSA

1.1.2023 voimaan tuleva sosiaali- ja terveydenhuollon rakenneuudistus on suurin ja ehkä myös tärkein sosiaali-ja terveydenhuollon uudistus itsenäisen Suomen historiassa. Siinä sosiaali- ja terveyspalveluiden järjestämis- ja tuottamisvastuu siirretään kunnilta ja sairaanhoitopiireiltä hyvinvointialueille ja rahoitusvastuu valtiolle, Samalla puretaan hallinnolliset raja-aidat perusterveydenhuollon, erikoissairaanhoidon ja sosiaalihuollon väliltä.

Samalla kun uudistus avaa mahdollisuuden muuttaa ja kehittää sote-hallintoa ihmisläheisemmäksi, tehokkaammaksi, vähemmän byrokraattiseksi ja kansanvaltaisemmaksi, se mahdollistaa palvelujen merkittävän parantamisen.

Seuraavassa Pohjois-Savon Vasemmisto kertoo, mitä sen ehdokkaat tulevat valintansa jälkeen Pohjois-Savon hyvinvointialueen päätöksenteossa ajamaan.

1. Sosiaali- ja terveydenhuollon raja-aidat poistetaan

Koko sote-uudistuksen tärkein tavoite on kaikkien nykyisten raja-aitojen poistaminen perusterveydenhuollon, erikoissairaanhoidon ja sosiaalihuollon väliltä eli integraatio. Samalla pelastustoimi integroidaan entistä tiiviimmin terveydenhuoltoon.

Tulevalla hyvinvointialueella asiakasta ja/tai potilasta on kohdeltava yhtenä kokonaisena ihmisenä myös hallinnon näkökulmasta. Uudistuksen jälkeen ei enää saa olla terveyskeskuksen ja Kys:n potilaita tai soskun asiakkaita, joita pahimmillaan pompotellaan sektorilta toiselle, vaan hyvinvointialueen kaikkia voimavaroja käytetään tarpeen mukaan yhdessä mahdollisimman vaikuttavasti asiakkaan/potilaan palvelutarpeen tyydyttämiseen. Tämän työn perustan muodostavat integraation mahdollistavat sote-keskusten moniammatilliset tiimit, joiden tukena ovat helposti saatavilla olevat erikoistason palvelut.

Palvelusiilot on purettava niin, että asiakas tai potilas saa sekä perusterveydenhuollon, erikoissairaanhoidon että sosiaalihuollon palvelut viivytyksettä, kun niiden tarve todetaan. Ja jos suinkin mahdollista, samassa sosiaali- ja terveyskeskuksessa ja samalla käynnillä.

2. Hyvinvointialue turvaa yhdenvertaisesti kaikkien alueen asukkaidensa sote-palvelut

Pohjois-Savon Vasemmiston jokainen tuleva hyvinvointialuevaltuutettu sitoutuu puolustamaan ja parantamaan jokaisen pohjoissavolaisen sote-palveluja asuipa hän sitten Rautalammilla, Kuopiossa tai Sonkajärvellä. On ymmärrettävä, että uudistuksen jälkeen kunnilla ei ole enää vastuuta sosiaali- ja terveydenhuollon palveluista, vaan se on palveluiden osalta hyvinvointialueella ja rahoituksen osalta siirtymävaiheessa valtiolla. Siksi on harhaanjohtavaa spekuloida, voittaako uudistuksessa valtio, hyvinvointialue vai yksittäinen kunta, koska jokainen pohjoissavolainen on jatkossa sekä valtion, kunnan että hyvinvointialueen jäsen. Ainoa, jonka uudistuksessa tulee voittaa, on hyvinvointialueemme asukas.

3. Jokaisella on yhdenvertainen oikeus lähi- ja ihmispalveluihin

Ihmisen sote-palvelujen tarve ei määräydy hänen asuinpaikkansa perusteella, joten hänen palvelunsakaan eivät saa määräytyä sen perusteella. Kaikkiin perustason palveluihin – myös lääkäriin – on jokaisen päästävä lähellä ja viimeistään viikon sisällä. Nykyiset sote-keskuksiksi muuttuvat terveyskeskukset säilytetään vähintään 2030-luvulle. Jos potilas ei pääse lääkärin luokse, on lääkärin tultava potilaan luokse. Erilaisia digitaalisia palveluja tulee kehittää ja ottaa käyttöön, mutta samalla on huolehdittava, että jokaisella on oikeus ja mahdollisuus tavata sosiaalityöntekijä, hoitaja tai lääkäri henkilökohtaisesti. Kaikkea ja kaikkia ei voi hoitaa digitaalisesti.

Perusterveydenhuollon asiakasmaksut poistetaan. Tämä koskee myös kansantautien (esim. diabetes) erikoislääkärijohteisen perusterveydenhuollon asiakasmaksuja. Erikoissairaanhoidon asiakasmaksuja alennetaan.

4. Voimavaroja on suunnattava sinne, missä niiden vaikuttavuus on suurinta

Erikoissairaanhoito on vahvistunut Pohjois-Savossa korkeatasoiseksi, mutta se on samalla johtanut perusterveydenhuollon voimavarojen suhteelliseen heikkenemiseen. Erityisesti se on näkynyt terveyskeskusten lääkärien määrässä. Tämä puolestaan on johtanut erikoissairaanhoidon kysynnän kasvuun, kun perussairauksien hoito on viivästynyt tai estynyt. Tämän vuoksi hyvinvointialueen on vahvistettava perusterveydenhuoltoa. Tämä on mahdollista tehdä erikoissairaanhoidon voimavaroja ja toimintaa heikentämättä, koska perusterveydenhuollon parantaminen pienentää erikoissairaanhoidon kustannuspainetta. Samoin vaikuttaa myös uudistuksen toteuttama integraatio.

Erityisesti tulee panostaa ennaltaehkäisyyn ja yhteistyössä kuntien kanssa terveyden edistämiseen, koska vastuu siitä jää uudistuksen jälkeenkin edelleen kunnille. Terveydenhuolto ja sairaanhoito voivat vain hoitaa ja parantaa niitä sairauksia, jotka terveyttä edistämällä ja ennalta ehkäisemällä voitaisiin kokonaan estää.

5. Sosiaalipalveluiden asemaa on vahvistettava

Sote-uudistuksen valmisteluun liittyvässä keskustelussa sosiaalihuolto on valitettavan usein näyttänyt jäävän terveydenhuollon varjoon. Siksi yhtenä sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksen keskeisenä tavoitteena tulee olla sosiaalipalveluiden, erityisesti sosiaalityön, roolin ja aseman vahvistaminen.

Sosiaalityön palvelut viedään terveyspalveluiden rinnalle sote-keskuksiin siten, että ihmiset saavat apua ja tukea ongelmiinsa nopeasti ja matalalla kynnyksellä. Sosiaalipalveluiden on oltava saavutettavia, esteettömiä ja osallistavia. Palveluiden tulee olla helposti löydettävissä ja niihin pääsemisen tulee olla mahdollisimman yksinkertaista.

6. Henkilöstön työhyvinvointia, palkkausta ja johtamista on parannettava teoin eikä vain sanoin

Sosiaali- ja terveydenhuollon suurin uhka on työvoiman puute. Lähivuosina suuri joukko sote-alan työntekijöistä on eläköitymässä eikä koulutus pysty kunnolla syntyvää aukkoa täyttämään, etenkin kun ikäluokat jatkuvasti pienenevät. Siitä huolimatta alan koulutusta on pyrittävä lisäämään.

Tämä ei kuitenkaan yksin riitä. Hoito- ja hoivahenkilöstön määrä ja palkkaus eivät ole kasvaneet työn vaativuuden kasvun myötä, vaan pikemminkin on käynyt päinvastoin, kun kunnat ja sairaanhoitopiirit ovat pyrkineet sopeuttamaan talouttaan henkilöstön määrästä tinkimällä. Ongelmia on esiintynyt myös johtamisessa. Nämä tekijät ovat johtaneet työhyvinvoinnin heikkenemiseen, joka puolestaan on vähentänyt alan vetovoimaa ja lisännyt vaihtuvuutta.

Nykyisin ongelmat kyllä tunnistetaan ja tunnustetaankin ja erilaisia hankkeita työhyvinvoinnin parantamiseksi on käynnistetty, mutta useimmiten ne ovat jääneet enemmän sanojen kuin tekojen asteelle. Jotta saadaan aikaan pysyvä parannus, on alan palkkausta parannettava ja henkilöstön määrää lisättävä työn vaativuutta vastaavaksi. Hyvinvointialueen tulee laatia yhdessä työntekijäjärjestöjen kanssa toimenpideohjelma rekrytointitarpeesta ja sen tyydyttämisestä, työprosessien kehittämisestä sekä työolojen ja työehtojen kehittämisestä. Lisäksi on panostettava laadukkaaseen johtamiseen.

7. Hyvinvointialueen on voitava vaikuttaa oman tulorahoituksensa riittävyyteen

Uudistuksen jälkeen sosiaali- ja terveydenhuollon rahoitus ei enää rasita kuntien taloutta, vaan siitä vastaa valtio. Tähän sisältyy kuitenkin riski erityisesti Pohjois-Savon kaltaisille hyvinvointialueille, joissa sairastavuus ja huono-osaisuus ovat maan keskiarvoa selvästi suurempaa. Jos valtio aliarvioi näiden tekijöiden vaikutuksen alueen rahantarpeeseen, syntyy alijäämää, jonka ainoa korjauskeino on palveluiden heikentäminen.

Jotta siihen ei jouduttaisi, tarvitaan alueelle oikeus ottaa käyttöön maakuntavero. Muuten valta päättää alueen palvelutasosta jää pohjoissavolaisten sijasta valtiovarainministeriölle. Maakuntaveron tulee kuitenkin olla vain tarkasti rajattu mahdollisuus, ei velvollisuus ja se voidaan ottaa käyttöön vasta, kun on vähintään kolmen vuoden näyttö valtion rahoituksen riittämättömyydestä ja siitä seuraavasta palvelutason heikkenemisestä. Maakuntaveron mahdollinen käyttöönotto ei saa nostaa kokonaisveroastetta. Maakuntaveron käyttöönotosta päättää eduskunta, joten sitä ei ratkaista näissä vaaleissa.

8. Toimenpiteet palvelujen parantamiseksi

8.1. Lapsiperheiden tuki

Perheitä tulee tukea pitkäjänteisesti. Tämä onnistuu parhaiten perhekeskusmallilla, jossa lapsiperheiden palvelut kootaan hallinnollisesti yhteen yksikköön. Näin vältytään perheiden turhalta pompottelulta ja vanhempia voidaan tukea heidän lapsensa varhaislapsuudesta aina tämän teini-ikään asti.

Kotipalvelu ja muu matalakynnyksinen ja käytännönläheinen arjen apu ehkäisevät vanhempien uupumusta. Näitä palveluita on oltava tarjolla maksuttomasti kaikille niitä tarvitseville. Oikea-aikaiset palvelut sekä ennaltaehkäisevä ja täydentävä toimeentulotuki ovat keskeisiä työkaluja lapsiperheköyhyyden vähentämisessä.

Ennaltaehkäisy hillitsee parhaiten lastensuojelun kasvavia menoja. On panostettava varhaiseen tukeen, aikuissosiaalityöhön, päihde- ja mielenterveyspalveluihin ja lähisuhdeväkivallan ehkäisemiseen.

Lastensuojelun on pystyttävä turvaamaan lasten oikeudet. Jotta asiakasturvallisuus voidaan taata, tulee lastensuojelun sosiaalityöntekijällä olla vastuullaan korkeintaan 25 lasta.

8.2. Mielenterveyspalvelut korjattava

Mielenterveyspalveluissa tarvitaan nopeasti myös ilman lähetettä tarjottavia matalan kynnyksen palveluita.

Erityisesti lasten ja nuorten mielenterveyspalveluissa on isoja puutteita. Mielenterveyden ammattilaisia pitää jalkauttaa kouluihin ja oppilaitoksiin. Kouluissa on oltava riittävästi psykologin, kuraattorin ja psykiatrisen sairaanhoitajan palveluita, jotta apua saa matalalla kynnyksellä.

Kaikissa sote-keskuksissa pitää olla tarjolla perustason mielenterveyden hoitoon liittyvää osaamista ja palveluita. Hoidon tarve arvioidaan välittömästi, kun ihminen hakee apua, ja psykososiaalinen hoito ja tuki alkaa kuukauden sisällä hoidontarpeen arvioinnista.

Hyvinvointialueen tulee laatia mielenterveys- ja päihdehoitosuunnitelma, joka sisältää myös pelihaittojen hoidon. Päihteiden käyttö ei saa olla esteenä mielenterveyspalveluiden saamiselle. Sekä kuntoutusta että asumispalveluita tulee olla tarjolla kaikille niitä tarvitseville.

Päihdepalveluiden on oltava saavutettavia ja helposti löydettävissä. Niihin pääsemisen pitää olla mahdollisimman yksinkertaista ja esteetöntä. Päihdeongelmista kärsivien asuminen pitää järjestää siten, ettei päihdeongelma johda asunnottomuuteen eikä päihteistä eroon pääseminen ole ehto asunnon saannille. Ehkäisevää päihdetyötä tulee tehdä yhteistyössä kuntien kanssa.

8.3. Vammaisten oikeudet ja palvelut

Vammaisen on voitava käyttää kaikille asukkaille tarkoitettuja sosiaali- ja terveyspalveluita. Hyvinvointialueiden käyttämien tilojen ja niiden tarjoamien palveluiden ja tukien on oltava osallistavia, esteettömiä ja saavutettavia. Viittomakielen palveluita parannetaan.

Itsemääräämisoikeus on vammaispolitiikan perusta. Vammaisen ihmisen on voitava itse päättää siitä, miten häntä hoidetaan. Vammaisen henkilön ja hänen perheenjäsentensä on voitava osallistua heitä koskevaan päätöksentekoon. Vammaista ihmistä ja hänen perheenjäseniään on myös kuultava heitä koskevissa asioissa ja palveluissa. Vammaisille ihmisille ja heidän omaisilleen on oltava tarjolla kootusti selkokielistä tietoa siitä, millaisia palveluita on olemassa.

Kuljetuspalveluiden sekä henkilökohtaisen avun riittävyyden ja toimivuuden takaaminen on tärkeä tapa vahvistaa vammaisten itsemääräämisoikeutta ja mahdollisuuksia päättää esimerkiksi omasta vapaa-ajastaan. Henkilökohtaisten avustajien palkkausta ja työterveyshuoltoa tulee parantaa. Vammaisten elinikäisiä palveluita ei kilpailuteta hyvinvointialueilla. Vammaisen henkilön tulee voida itse päättää, missä ja kenen kanssa hän asuu. Hyvinvointialueiden tulee tehdä yhteistyötä vammais- ja potilasyhdistysten kanssa.

8.4. Ikäihmisten palvelut

Vanhushoivan epäkohdat ovat häpeäksi suomalaiselle yhteiskunnalle. Ikääntyneiden ihmisarvoisen hoidon ja hoivan turvaamiseen eivät riitä tyhjät lupaukset.

Henkilöstöä on oltava asukkaiden tarvetta ja työntekijöiden jaksamista vastaava määrä sekä hoivakodeissa että kotihoidossa. Hyvinvointialueiden on huolehdittava, että hoitajamitoitus toteutuu täysimääräisesti ympärivuorokautisissa hoivayksiköissä ja että kotihoidon laatu paranee. Kotikuntoutuksen, viriketoiminnan, ulkoilun ja tarvittaessa lääkärin kotikäynnin tulee kuulua hoivan palveluvalikoimaan. Kotihoito pitää järjestää niin, että hoitajilla on aikaa aidosti kohdata ikäihminen. Ikääntyneen on voitava itse päättää, milloin kotihoito ei ole enää hänelle riittävä hoitomuoto, vaan hän tarvitsee enemmän hoivaa.

Vanhusneuvoston asema ja vaikutusmahdollisuudet on toteutettava hyvinvointialueella vanhuspalvelulain säädösten mukaisesti eli neuvostoa on kuultava jokaisessa ikääntynyttä väestöä koskevassa asiassa.

8.5. Omaishoitajien asema

Omaishoitajien jaksamisen turvaamiseksi hyvinvointialueiden pitää panostaa omais- ja perhehoitoa tukeviin laadukkaisiin palveluihin. Omaishoidon tuen ehtojen oltava samat koko hyvinvointialueelle ja siirtymävaiheessa ne eivät saa heiketä missään kunnassa. Hyvinvointialueen budjettirajoitteet eivät saa rajoittaa omaishoitajille järjestettävää tukea, vaan sitä on annettava aina tarvittaessa. Tukipalvelut tulee toteuttaa omaishoitoperheen tarpeen mukaan. Omaishoitajien mahdollisuuksia toimia kunnallisessa tai alueellisessa luottamustoimessa on parannettava sijaisuusjärjestelyin.

8.6. Palo- ja pelastustoimen kehittäminen

Palo- ja pelastustoimi on järjestettävä alueellisesti tasapuolisesti. Tulevaisuudessa pelastajien tarve lisääntyy merkittävästi. Tähän henkilöstön tarpeen kasvuun varautumisen on oltava keskiössä tulevaisuutta suunniteltaessa. Riittävä ammattitaitoinen ja vakituinen henkilöstö turvaa toiminnan kehittämisen ja sivutoimisen henkilöstön kouluttamisen ja harjoittamisen.

Palo- ja pelastustoiminnan hälytystehtävien hoidon perustana on suurimpia kaupunkeja lukuun ottamatta sivutoiminen henkilöstö. Sen saatavuuden osalta väestön ikääntyminen tuo haasteita. Hyvinvointialueen on henkilöstön riittävyyden varmistamiseksi tarvittaessa neuvoteltava henkilöstön työnantajien kanssa mahdollisuudesta vastata hälytystehtäviin työajalla.  Jotta nopea avunsaanti hätätilanteissa voidaan varmistaa, on sivutoimisen henkilöstön vajetta paikattava ammattihenkilöstöllä.

Palotarkastus- ja valistustoiminta on järjestettävä kattavasti koko hyvinvointialueella. Näiden toimintojen hyvä suunnittelu mahdollistaa merkittävien toiminnallisten ja taloudellisten etujen saavuttamisen.